Floworkin tarina

VASTUULLINEN MISSIO

Tarvitaan kestävät arvot ja halu tehdä jotakin merkityksellistä. Kaikilla tarinoilla pitäisi kai olla alku, mutta Floworkin alku on oikeastaan lopputulos pitkästä ja värikkäästä, yli kymmenen vuotta kestäneestä tutkimusmatkasta. Se vaati äärimmäisiä omakohtaisia kokemuksia siitä, mitä voi pahimmillaan seurata, kun työympäristö voi huonosti (sisäilmasairastuminen ja burnout, eri aikoihin ja eri ihmisille, onneksi), ja kymmeniä projekteja erilaisten ja erikokoisten yritysten kanssa. Meille muotoilun ydin on radikaalissa ja ihmiskeskeisessä eetoksessa – ajattelutavassa, jolla voidaan muuttaa maailmaa, rakentaa vastuullisempaa ja parempaa, työtä, arkea ja elämää.

Vuosikymmen sitten tietoa tai koulutusta vastuullisesta suunnittelusta ei juuri löytynyt, joten palapeliä ja tiimiä piti lähteä rakentamaan: käyttäytymistieteet ja matkailuala täydentyivät muotoilulla ja sisustusarkkitehtuurilla, ja vastauksia alkoi löytyä ihmisen biologiaa ja kokemusta hahmottavista tieteistä ja tutkimuksesta. Muutoksen resepti alkoi rakentua: Työympäristöt ja niiden kehittäminen pitää viedä seuraavalle tasolle.

 

TUTKIJAMAINEN UTELIAISUUS

Tarvitaan vahva perustus. Emme ole koskaan kelpuuttaneet kopiointia tai trendejä ohjuriksi tai tinkimättömän työn perustaksi. Flowork nojaa tieteeseen ja ymmärrykseen ihmisestä biologisena kokonaisuutena: haluaa tutkia tallaamattomia polkuja, löytää arvokasta ja ratkoa haasteita. Kutsutaanpa sitä vaikka näyttöön perustuvaksi suunnitteluksi (Evidence Based Design) – Flowork on linkki ja työkalupakki tutkimuksen ja hyvinvointia vahvistavien työympäristöjen välillä.

Työn merkitys on valtava ihmisyksilölle, yrityksille ja yhteiskunnalle, eikä suinkaan ole yhdentekevää minkälaisissa olosuhteissa vietämme lähes kolmasosan aikuiselämästämme. Nyt on korkea aika luopua työympäristön käsitteestä pelkkänä toimistona tai kulueränä, ja aloittaa tutkimusmatka monitieteiseen, kestäviin arvoihin perustuvaan, kokonaisvaltaiseen työympäristöjen kehittämiseen.

 

TYÖYMPÄRISTÖN HYVINVOINNIN VALLANKUMOUS

Tarvitaan rohkea visio. Flowork näkee päivänvalon vuoden pimeimpänä aikana, mutta työn ja työympäristöjen tulevaisuus kajastaa kirkkaana. Flowork on paremman työelämän manifesti: kurkottaa pilviin, mutta etenee ketterästi kokeillen. Haluaa luoda jotakin parempaa kuin ennen kriisiä edes osattiin kuvitella. Tilat ja työ eivät saa sairastuttaa. Floworkin visio työympäristön kestävästä uudesta normaalista on resurssiviisas ja joustava kokonaisuus, jossa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa ja valita, vahvistaa terveyttään, upota flow-tilaan, palautua kasvihuoneessa tai varata palaveri luontopolulle, yhdistää sujuvasti työ ja elämä, kukoistaa omana itsenään hyvän johtamisen, voimaannuttavan yhteisön ja yhteistyön sekä mobililiteknologian (ei stressaamana vaan) tukemana.

Kaikki me työympäristöihin vaikuttavat ja niitä rakentavat olemme terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisia – haluttiinpa tai ei. Vastuu on painava ja haaste innostava.

 

MATKA JATKUU

Tarvitaan lisää työtä – yhteistyötä. Ollaanko valmiita? Ei koskaan. Kulunut vuosi haasteineen on vahvistanut tarvetta uudelle toimintamallille. Maailman suurin ja nopein etätyökokeilu on kesken, joustavan työn aika käsillä eikä tulevaisuudesta tiedä kukaan. Nyt onkin aika puhaltaa joukot koolle ja käydä kohti parempaa työtä ja hyvinvointia yhdessä, aseina uteliaisuus, data, tiede ja ennakkoluulottomuus. Kriisissä on aina muutoksen mahdollisuus, ja tuskin koskaan on ollut otollisempaa aikaa kehittää työympäristöjä ja parempaa työtä. Voimme istua ja stressata itsemme hengiltä, tai nousta barrikadeille ja kehittää parempia työympäristöjä itsellemme ja ympärillemme. Pitää toisistamme huolta.

Flowork on avoin kuulutus kunnianhimoisille kumppaneille ja työnantajien vastuullisille edelläkävijöille. Tule mukaan – taklataan yhdessä työympäristöjen viheliäiset haasteet ja luodaan syy tulla toimistolle – mitä ikinä se tulevaisuudessa tarkoittaakaan.

Party is on and you’re invited!

Riina Mikkonen

Työympäristömuotoilu | Vastuullisuus | KM

Mari Saikkonen

Tutkimus & kehitys | Asiakkuudet | Kumppanit

Sanna Laukanaho

Työympäristö- & palvelumuotoilu | Sis.arkkitehti

Heidi Anttonen

Palvelumuotoilu | Fasilitointi

Ota yhteyttä
ja jutellaan lisää!

    Käsittelemme henkilötietoja tietosuoja-asetuksen mukaisesti.
    Lisätietoja tietosuojaselosteesta pyydettäessä.